Solstice-festivaalilla kierrätetään jätteet taiteeksi ja festivaalirakenteiksi

Rukalla juhannuksena järjestettävä elektronisen tanssimusiikin festivaali Solstice kierrättää jätteensä ja teettää niistä taideteoksia festivaalin ohjelmistoon. Taideteoksiin on kerätty jätettä paikallisilta toimijoilta jo ennen festivaalia, mutta myös festivaalin aikana syntynyt jäte kerätään talteen ja jalostetaan uusiksi tuotteiksi. Kierrätyskokeilun toteuttaa helsinkiläinen Caracara Collective osana Oulun kaupungin vetämää tapahtumien ympäristöhanketta.

Caracara Collective on kerännyt Kuusamon alueelta puuta, metallia ja biojätettä, jota on toimitettu muun muassa festivaalin taideinstallaatiota työstävälle residenssitaiteilija Timo Vaittiselle. Kuvataiteilija Vaittinen tunnetaan psykedeelisestä kuvastostaan ja kollaasimaisista töistään. Vaittinen valmistaa Rukatunturin huipulle installaation, jossa hyödynnetään kierrätettyjä materiaaleja.

Lisäksi jätettä kerätään festivaalialueelle jätepuusta rakennettujen kierrätyspisteiden avulla, jotka toimivat samalla taideteoksina ja tarjoavat virikkeitä kierrättämiseen. Tapahtuman jälkeen kaikki jäte punnitaan ja prosessoidaan raaka-aineiksi seuraavan vuoden tapahtumaa varten. Yksi tärkeimmistä tavoitteista on muovin tehokas kierrätys: silputusta ja uudelleen pursotetusta muovista valmistetaan palkkeja, joista voidaan rakentaa penkkejä, pöytiä, katoksia ja muita festivaalirakenteita.

Euroopan kestävin kulttuuripääkaupunki -hankkeessa etsittiin innovaattoreita ratkaisemaan tapahtumien ympäristöhaasteita. Solsticen järjestäjät halusivat herkälle tapahtumapaikalle Rukatunturiin niin tehokkaan kierrätyksen, ettei luontoon jää yhtään roskaa.

”Uskollisina retkeilijöinä ja festarikävijöinä halusimme tarttua haasteeseen. Musiikki ja luonto ovat lähellä sydäntä, sekä kierrättäminen toimintamme keskiössä. Tarkoituksenamme on muuttaa ihmisten käsitys jätteestä arvottomana sivutuotteena hyödylliseksi resurssiksi sekä auttaa näkemään itsemme osana suurempaa herkkää systeemiä, jota parhaillaan horjutamme”, sanoo Caracara Collectiven Aleksi Vesaluoma.

Solstice on elektroniseen musiikkiin keskittyvä monitaidefestivaali, joka järjestetään toisen kerran juhannuksena Rukatunturin huipulla Kuusamossa. Caracara Collective on kestäviä ratkaisuja edistävä kokeellinen suunnittelustudio, joka on käyttänyt esimerkiksi biojätteitä kuten appelsiininkuorta ja sienirihmastoja materiaalina design-tuotteisiin ja installaatioihin.

Kuva: Aleksi Vesaluoma. Kuusamon jäteasemalta on saatu paljon puuta kiertoon Solstice-festivaalille.