PELASTETAANKO SINUN KEKSINNÖLLÄSI MAAILMA – TAI EDES YKSI TAPAHTUMA?

Festivaalit ja tapahtumat kuormittavat ympäristöä. Niihin matkustetaan autoilla ja lentokoneilla. Yleisö jättää jälkeensä muovituoppien ja kertakäyttöastioiden vuoria. Festivaalien sähkönkulutus aiheuttaa piikkejä energiayhtiöiden tilastoissa.

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Tavoitteena on, että tuolloin Pohjois-Pohjanmaan tapahtumat ovat mahdollisimman hiilineutraaleja. Maakunnan tapahtumien tunnistamiin ympäristöhaasteisiin testataan parhaillaan innovaatio-organisaatioiden kehittämiä ratkaisuja.

Tapahtumat ja festivaalit ovat tehokas alusta kokeilla innovaatioita ja kerätä käyttäjäkokemuksia. Yleisö viettää samassa paikassa määrätyn ajan ja ihmiset tarvitsevat ruokaa, juomaa, majoitusta, vapaa-ajan palveluja, saniteettitiloja – samoja kuin arkielämässäkin.

Tehdään Pohjois-Pohjanmaasta maailmaa parantavien tapahtumien koti!

Katso, minkälaisia ratkaisuja on jo testattu tapahtumissa.

TAPAHTUMIEN YMPÄRISTÖHAASTEET

SEURAA MEITÄ JA LIITY KESKUSTELUUN

Facebook

02.06.2023
Viimeisiä viedään! Hankkeemme sai jatkoa marraskuun loppuun, ja innovaatiorahoja on jäljellä vielä yhteen tai kahteen testaukseen kesän festareilla. Ehdota omaa ratkaisuasi ja hae mukaan. Haku auki 2.7. saakka. Euroopan kestävin kulttuuripääkaupunki -hanke etsii vielä viimeisiä ympäristöinnovaatioita kesätapahtumiin heinä-elokuulle 2023.
Lue lisää »
29.03.2023
Vielä ehdit jättää ratkaisuehdotuksesi festivaalien ympäristöhaasteisiin! Avoimia haasteita on niin tupakantumppeihin, kierrätykseen kuin metsien suojeluun liittyen. Jätä ehdotuksesi huhtikuun loppuun mennessä. Jaossa 1000€ – 10 000€ per ratkaisu. Tapahtumien ympäristöhanke etsii vielä tänä keväänä keksintöjä, joiden avulla voidaan vähentää ympäristökuormaa tapahtumissa. Haku on käynnissä huhtikuun loppuun.
Lue lisää »
13.03.2023
⏰Huomio, ilmoittautuminen perjantain 17.3. kestävyyskoulupäivään päättyy tänään! https://www.lyyti.fi/reg/Cultural_Sustainability_Class_II_7239?fbclid=IwAR1XLez_FIbEZtNdgFZUIcw_5s0qhCcp_F7MKJoIcO8C2FxmAgOpFRCntyA Welcome to the second Cultural Sustainability Class! This time we’ll have the pleasure of learning from Andrew Melchior, an international creative technologist and a forerunner of green innovations, for one Friday afternoon. Also, there will be an option to spend a fun evening with fellow cultural p…
Lue lisää »

Twitter

29.03.2023
Vielä ehdit jättää ratkaisuehdotuksesi festivaalien ympäristöhaasteisiin! Avoimia haasteita on niin tupakantumppeihin, kierrätykseen kuin metsien suojeluun liittyen. Jätä ehdotuksesi huhtikuun loppuun mennessä. Jaossa 1000€ – 10 000€ per ratkaisu. https://futurevents.oulu.com/viimeinen-innovaatiohaku-kaynnissa-huhtikuun-loppuun/
Lue lisää »
03.03.2023
Welcome to the second Cultural Sustainability Class. This time we will have the pleasure of learning from Andrew Melchior an international creative technologist and a forerunner of green innovations for one Friday afternoon. https://futurevents.oulu.com/en/cultural-sustainability-class-ii/
Lue lisää »
02.02.2023
Tapahtumien ympäristöhankkeen viimeinen innovaatiohaku on auki maaliskuulle saakka. Oulu Urban Culture ry hakee innovaatiota metsäkampanjaan ja Bättre Folk haluaa ratkaisuja jätteiden lajitteluun. https://futurevents.oulu.com/frozen-people-festivaali-etsii-innovaatiota-metsakampanjaan/
Lue lisää »

Instagram